Kaikki uusi, mitä olen tällä matkalla nähnyt ja kokenut, on täydentänyt sitä mitä viime kertaisilta matkoiltani olen oppinut - kaikki ihmiset ovat maailmassa samanlaisia jotka jakavat samanlaiset ilon ja surun aiheet riippumatta kansallisuudestaan tai syntyperästään. Kaikkialla on henkilökohtaisia ongelmia, valtiotason ongelmia sekä kaikkea siltä väliltä. Jokapuolella on myös samanlaisia ilon aiheita, niitä arkielämän onnistumisia yksilötasolla kuten myös valtiotasolla.
Harmillisesti vaan niin moni nykypäivänä katsoo tiukasti omaa napaansa huomaamatta sitä, että ympärillä olevat ihmiset, sijainnista riippumatta, painivat täysin samojen asioiden kanssa. Harmillisesti nähdään omat ongelmat suurimmiksi ja omat ilon aiheet tärkeimmiksi. Eikä ehkä oman ylpeytensä, tai häpeänsä, takia haeta oppia muilta eikä jaeta omaa onnea muiden kanssa. Vaikka nykypäivänä ihmiset ovat paremmin yhteydessä toisiinsa kuin koskaan aikaisemmin, niin pienellä vanhan liiton tavalla, pysähtymällä, koskettamalla toista käsivarteen ja kysymällä "onko sinulla kaikki hyvin?" tai toteamalla "sä oot kyllä upea ihminen" saa paljon aikaan. Hyvin monessa tilanteessa olen huomannut, että pelkästään fyysinen läsnäolo auttaa jo pitkälle. Ehkä jonain päivänä Frank Zappan vitsi "kosketelkaa toisianne" toimii jokaisen ihmisen muistisääntönä.
Yhtenä suurena asiana minkä tällä matkalla olen myös oppinut on elämän vapaus. Vapaus, mitä niin moni pitää itsestään selvänä asiana, kuten minäkin pidin ennen kuin sain vierestä todistaa sen riistämistä. Se, että ihminen saa lain puitteissa nauttia elämästään parhaalla katsomallaan tavalla, on asia, mitä moni toivoo, mutta on syystä tai toisesta siihen estynyt. Harmillisen moni joutuu kärsimään vääryyttä muun muassa byrokratian haasteellisuudesta tai lain ylläpitävien tahojen tilastollisuuksista sekä niiden parantamisesta. Ehkä näissäkin tilanteissa oman navan ajattelu jää jonain päivänä vähemmälle sekä ajatellaan lähimmäisen hyvinvointia. Halulla ymmärtää ja auttaa toista.
Edelleenkin jotkut suomalaiset ottavat matkalle mukaansa kahvia kun taas
englantilaiset pakkaavat teensa ja australialaiset vegemite tuubinsa.
Jotkut nauravat sille hyvissä mielin ja jotkut häpeissään. En edelleenkään ymmärrä
jälkimmäistä mutta ehkä ei pidäkkään.
Elämän ilo on kuitenkin kaikkia
yhdistävä tekijä ja se riittää minulle.
maanantaina, maaliskuuta 31, 2014
sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2014
Last Few Days!
Elämä viimeisen päivityksen jälkeen on ollut pysähtynyttä. Kolme yötä Charlestonissa, Etelä-Carolinassa, meni rentoutuessa, kirjaa lukiessa, tutustuessa Yhdysvaltojen sisällissotaan sekä tietenkin hyvin syödessä. Ilmeisesti hirveän montaa suomalaista ei kyseisessä kaupungissa vieraile, sillä monessa paikassa saimme erityiskohtelua kun ihmisille selvisi mistä me oikein tulemme. Saimme muun muassa ilmaisia ruoka-annoksia ja, esimerkkinä, kun kävimme "Old Exchange and Provost Dungeonissa" tutustumassa liittovaltion syntyhistoriaan sekä sisällissodan vaiheisiin, myyjä/virkailija oli niin innoissaan suomalaisista vieraista, että tekstasi miehelleen "siellä olevan suomalaisia". Mies tuli juoksujalkaa meitä katsomaan ja siinä sitten hetken aikaa jutusteltiin muun muassa formuloista, Kimi Räikkösestä sekä suomalaisuudesta.
Charlestonin, ja Rock Hillissä vietetyn yhden yön, jälkeen oli vuorossa pitkä viikonloppu Charlottessa, Pohjois-Carolinassa, Pinjan äidin serkun Tyrryn (Anne-Marien) sekä hänen miehensä Bobin luona. Samalla se merkitsi meidän road-tripin päättymistä, sillä myös perjantaina 21. päivä kävimme palauttamassa auton pois. Haikeuden aika vol 3. En ymmärrä miten onkin ollut jokaisella auton palauttamisen kerralla ollut niin hankalaa päästää autosta irti. Ehkä se pieni ripaus vapauden tunnetta, että voi tehdä sekä lähteä ja mennä minne ikinä haluaakaan mihin kellon aikaan tahansa, on taas pois.
Viikonloppu olikin muuten täynnä ohjelmaa. Tyrry ja Bob näyttivät Charlottea, tutustuttivat paikalliseen jäätelöön, kävimme heidän ystävillään illastamassa dominon merkeissä sekä pelaamassa korttia. Hieman olutta ja hieman viiniä sekä friteerattuja maustekurkkuja! Ai, että! Yhtenä päivänä ajoimme porukalla Ashevilleen, missä ihastelimme Biltmore Estatea (kuvissa alla).
Tämä suurin yksityisessä omistuksessa oleva talo on aivan älyttömän järkevän kokoinen lukaali, missä on kevyet 16 622.8 m2 ja 250 huonetta sekä loputtomasti pieniä yksityiskohtia. Vaikka kartano olikin sykähdyttävä kevät aikaan, niin voin vain kuvitella millainen kaunotar se on kesällä! Harmikseni siellä ei saanut kuvata sisällä.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin mukava sekä tuli tarpeeseen. Sieltä oli hyvä maanantaina ottaa lento New Yorkiin!
Aika New Yorkissa olikin kiireinen, sillä piti ehtiä näkemään vaikka mitä, lepäillä ennen kotiin paluuta sekä tietenkin tehdä viimeisiä ostoksia. Käytiin ihastelemassa Central Park, 5th Avenue, Empire State Building, Flatiron Building, Time Square, Vapauden Patsas (minne oli kruunuun ensimmäinen vapaa-aika 6.7.! eli tyydyttiin ihan normaalilippuun :)), Ellis Island (missä tuli pengottua ja löydettyä tietokannoista, että Ellis Islandin läpi on tullut maahanmuuttajina kaksi Vuorisaloakin, joista toinen on heti pidätetty), 9/11 memorial -site, ajeltiin metrolla, syötiin hodareita, hampurilaisia sekä muita New Yorkin kulinaristisia spesialiteetteja, vislattiin taksit kadulta ja ihmeteltiin suuren kaupungin menoa samalla kun NYPD suoritti tehtäviään. Ajattelin vielä, että viimeiset päivät ja viikko olisi ollut vain laakereilla makoilua mutta ei :) Tosin ei se haittaakaan, sillä ei me paikallaan oltaisi kauaa jaksettu ollakkaan. Sunnuntaina vielä kierreltiin Upper East Sideä ja Nohon 8-bittisten konsolikauppoja ja ihmeteltiin alueen videopelitarjontaa. Oi niitä hyviä 80-luvun aikoja! Hotkaistiin Reubenit sekä piipahdettiin NYC Hot Sauce 2014 Expoon maistelemaan erinäisiä sooseja. Upeat messut kaiken kaikkiaan. Jäipä taskuun sooseja joita voi sitten kotona fiilistellä.
Alle on laiteltu raju kuva pläjäys.
Huomenna maanantaina 31.3. onkin lento kohti kotia! Ja voin kertoa, että kun kone nousee JFK:n kentältä, niin olo on huojentunut sekä onnellinen.
Charlestonin, ja Rock Hillissä vietetyn yhden yön, jälkeen oli vuorossa pitkä viikonloppu Charlottessa, Pohjois-Carolinassa, Pinjan äidin serkun Tyrryn (Anne-Marien) sekä hänen miehensä Bobin luona. Samalla se merkitsi meidän road-tripin päättymistä, sillä myös perjantaina 21. päivä kävimme palauttamassa auton pois. Haikeuden aika vol 3. En ymmärrä miten onkin ollut jokaisella auton palauttamisen kerralla ollut niin hankalaa päästää autosta irti. Ehkä se pieni ripaus vapauden tunnetta, että voi tehdä sekä lähteä ja mennä minne ikinä haluaakaan mihin kellon aikaan tahansa, on taas pois.
Viikonloppu olikin muuten täynnä ohjelmaa. Tyrry ja Bob näyttivät Charlottea, tutustuttivat paikalliseen jäätelöön, kävimme heidän ystävillään illastamassa dominon merkeissä sekä pelaamassa korttia. Hieman olutta ja hieman viiniä sekä friteerattuja maustekurkkuja! Ai, että! Yhtenä päivänä ajoimme porukalla Ashevilleen, missä ihastelimme Biltmore Estatea (kuvissa alla).
Tämä suurin yksityisessä omistuksessa oleva talo on aivan älyttömän järkevän kokoinen lukaali, missä on kevyet 16 622.8 m2 ja 250 huonetta sekä loputtomasti pieniä yksityiskohtia. Vaikka kartano olikin sykähdyttävä kevät aikaan, niin voin vain kuvitella millainen kaunotar se on kesällä! Harmikseni siellä ei saanut kuvata sisällä.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin mukava sekä tuli tarpeeseen. Sieltä oli hyvä maanantaina ottaa lento New Yorkiin!
Aika New Yorkissa olikin kiireinen, sillä piti ehtiä näkemään vaikka mitä, lepäillä ennen kotiin paluuta sekä tietenkin tehdä viimeisiä ostoksia. Käytiin ihastelemassa Central Park, 5th Avenue, Empire State Building, Flatiron Building, Time Square, Vapauden Patsas (minne oli kruunuun ensimmäinen vapaa-aika 6.7.! eli tyydyttiin ihan normaalilippuun :)), Ellis Island (missä tuli pengottua ja löydettyä tietokannoista, että Ellis Islandin läpi on tullut maahanmuuttajina kaksi Vuorisaloakin, joista toinen on heti pidätetty), 9/11 memorial -site, ajeltiin metrolla, syötiin hodareita, hampurilaisia sekä muita New Yorkin kulinaristisia spesialiteetteja, vislattiin taksit kadulta ja ihmeteltiin suuren kaupungin menoa samalla kun NYPD suoritti tehtäviään. Ajattelin vielä, että viimeiset päivät ja viikko olisi ollut vain laakereilla makoilua mutta ei :) Tosin ei se haittaakaan, sillä ei me paikallaan oltaisi kauaa jaksettu ollakkaan. Sunnuntaina vielä kierreltiin Upper East Sideä ja Nohon 8-bittisten konsolikauppoja ja ihmeteltiin alueen videopelitarjontaa. Oi niitä hyviä 80-luvun aikoja! Hotkaistiin Reubenit sekä piipahdettiin NYC Hot Sauce 2014 Expoon maistelemaan erinäisiä sooseja. Upeat messut kaiken kaikkiaan. Jäipä taskuun sooseja joita voi sitten kotona fiilistellä.
Alle on laiteltu raju kuva pläjäys.
Huomenna maanantaina 31.3. onkin lento kohti kotia! Ja voin kertoa, että kun kone nousee JFK:n kentältä, niin olo on huojentunut sekä onnellinen.
maanantaina, maaliskuuta 17, 2014
UFO's, Rodeo, Jazz and Spacerockets a.k.a. Life in the U.S. Part 2
Roswell - UFOin
paikka maailmassa. Kun pääsimme perille kaupunkiin, niin
huomasi, että kaikki elävät edelleen vuonna 1947 tapahtuneen
”säähavaintopallo”onnettomuuden siivellä. Todella moneen
ravintolaan olivat maanulkopuoliset oliot tervetulleita ja katulamputkin
olivat maanulkopuolisten päänmuotoisia. Hauskaa meillä siis tulisi ainakin
olemaan.
Ensimmäisenä suunnattiinkin International UFO Museum Research Centeriin, missä pääsi paremmin sisälle 67 vuotta sitten
tapahtuneesta, koko maapalloa puhuttaneesta, ”onnettomuudesta”.
Oli mielenkiintoista lukea sen ajan lehtiartikkeleita joissa ensiksi
armeija myöntää löytäneensä tuntemattoman esineen, mikä
seuraavissa lehdissä muuttuukin säähavaintopalloksi ja ties
miksi.
Myös
paikalta löytyneitä ”ruumiita” armeija väitti nukeiksi. Jännempää oli
se, että kyseiset nuket keksittiin vasta kaksi vuotta tapahtuneen
jälkeen. Noh, asia taitaa jäädä vielä mysteeriksi, mitä silloin
oikeasti tapahtui mutta kummallista oli, että Yhdysvaltojen armeija
haravoi kokoalueen erinäisestä romusta. Mietittävää antaa myös se, että
sen aikaiset silminnäkijät vaimennettiin erinäisin
uhkauksin. Tai näin he ovat kertoneet vuosia tapahtuneen jälkeen
muun muassa kuolinvuoteellaan. Mielenkiintoa herättää myös se, että
ensimmäiset ”ulkopuolisten” tuntomerkit ovat lähellä sellaisia
tuntomerkkejä joita muun muassa ihmisille tapahtuu ollessa kauan
mikropainovoimassa (tämä on siis oma johtopäätökseni myöhemmin opituista
ihmiseen kohdistuvista painovoiman vaikutuksista Houstonin ja Kennedyn
avaruuskeskuksissa). Jännää, että silminnäkijät osasivatkin keksiä juuri
sellaisen ”olennon” kaikista mielikuvituksellisista
vaihtoehdoista. Aika kului siivillä lukiessa valtion vastineita ja
silminnäköiden todisteita sekä toisin päin. Hauskaa puuhattavaa kaiken
kaikkiaan. Alla olevat kuvat ovat eräästä UFO liikkestä, missä pääsi
pelleilemään.
Kaiken UFOilun jälkeen oli pakko laittaa foliohattupäähän
ettei vahingossakaan ulkopuoliset pääse lukemaan ajatuksia tai
pahimmassa tapauksessa ottamaan koko kroppaa telepaattisesti haltuun.
Roswellissa
vietetyn
yön jälkeen, ennen Teksasia - osavaltiota missä mikään ei
ole mahdotonta ja kaikki on suurta - käytiin Carlsbad Cavernsissa, mitä
paikalliset mainostavat luonnon kahdeksantena ihmeenä. Kaunista
luolastoa ja tippukiviä. Ei voi muuta sanoa.
Luolaston jälkeen, pikkukylien, pitkien suorien ja
loputtomalta tuntuvien ranchien jälkeen saavuttiin Fort Worthiin,
missä vietettäisiin seuraavat kaksi yötä. Nälkä oli mitä
kiljuvin, joten matkalla kohti Dallasia ja JFK:n salamurhamuseota
koukkasimme perinteiseen Teksasilaiseen Pit Barbequeen nimeltä
Coopers Old Time Pit-Barbeque, mikä mainostaa olevansa parasta
pit barbequeta koko osavaltiossa. Idea kyseessä olevassa laitoksessa on se, että
sisään astuessa valitaan isolta parilalta paunoittain erityyppistä
lihaa, jonka grillimestari sitten kastaa, asiakkaan niin halutessaan,
isoon barbequekastikekattilaan. Tämän jälkeen valitaan seuraavalta
pisteeltä mahdolliset lisukkeet ja juotavat. Kaikki syödään
tarjottimen päältä. Käsin.
Me otettiin neljä
kappaletta Ribs - Texas Style (tietenkin), coleslawta, maissia ja
mac&cheeseä sekä kaikki Coca-Cola Zerolla alas huuhdeltuna. Upeaa
oli
kalvaa jättimäisiä ribsejä samalla kun pöydässä istuu karskit
lehmipojat tuhoamassa massiivisia pihvejään sekä makkaroitaan. Ehkä
pienipala
miehisyyttä lisää tarttui sillä reissulla muhunkin. Toivottavasti
ainakin, sillä mikäs sen miehisempää kuin olla lehmipoika, ajaa
isolla lava-autolla, raadella paljain käsin lihaa ja illalla, samalla
kun juo viskiä, ratsastaa härällä leirinuotion loimutessa säihkyvän
tähtitaivaan alla. Nyt ajan vaan avovaimon pikkuisella Peugeot 206:lla, syön
haarukalla ja veitsellä sekä pyörittelen lasissa viiniä pikkusormi
pystyssä. Ehkä tosta on kuitenkin vielä matkaa...
Mahat kun oltiin
saatu aivan täyteen, niin matka jatkui kohti Dallasia ja The Sixth Floor Museumia. Kyseinen museo on perustettu siihen kerrokseen mistä
Presidentti Kennedyn salamurhaaja ampui presidenttiin kuolettavat laukaukset.
Mielenkiintoinen museo kaikkine yksityiskohtineen sekä erilaisine
teorioineen. Suosittelen. Museo antoi todella kattavan katsauksen
tapahtuneeseen sekä tutustutti vieraansa loistavasti historiaan.
Harmillisesti museossa ei saanut kuvata.
Museoinnin
jälkeen
olikin valmistautuminen perjantai-iltaan ja suuntana olikin Fort Worthin Stockyardseilla oleva White Elephant Saloon, missä mm. Chuck Norris kävi useasti Walker Texas Rangeria kuvatessaan. Baari osoittautui
mukavaksi, varsinkin kun seinät (sekä katto) olivat täyteen
naulattu lehmipoikien stetsoneita sekä siinä yhteyteen stetsonin omistajan nimi.
Muutama olut ehdittiin nauttia kun lavalle nousikin cowboy joka antoi
hienon
tyylinäytteen countrysta. Siinä sitten ihmeteltiin kun Texas Two Step oli tanssilattian partaveitsien hallinnassa ja country
raikasi. Jätettiin tällä kertaa lattia valloittamatta sillä siitä
olisi tullut paikallisille kateutta.
Lauantaina olikin
mukavaa rentoutua pitkälle päivään ja suunnata illalla kohti
Billy Bob's Texasia. Kyseessa oleva baari mainostaa olevansa parasta
honky tonkyä, joten pakkohan sinne oli mennä. Varsinkin kun Bret Michaels esiintyi siellä samana iltana. Upean shown kaveri heittikin,
vaikka suurin osa biiseistä olikin covereita. Ennen keikkaa käytiin
katsomassa vielä härkärodeota ja ensikertalaisille, eli meille, meno näytti rajulta!
Cowboyt härkien selässä riepoteltavana heidän yrittäessä pysyä
tavoiteltavat kahdeksan sekuntia eläimen päällä. Hurjaa hommaa ja
kansa oli innoissaan. Älyttömän hauska ilta kokonaisuudessaan ja
ainakin nähtiin miten homma Teksasissa hoidetaan.
Bret Michaels. |
Muutaman päivän
country ja rodeo hurvittelun jälkeen otettiin suunta kohti etelää
ja Houstonia. Olin katsonut, että siellä olisi käynnissä myös
Houston Livestock Show and Rodeo missä olisi kunnon rodeokilpailu,
joten sinnehän oli pakko päästä. Järkyttävän ruuhkan ja
parkkipaikan etsinnän jälkeen päästiin kuin päästiinkin Reliant Stadiumille ja saatiin vielä lippukin. Tosin seisomapaikoille kun
jokainen 71 054:stä istumapaikasta oli myyty loppuun. Teksasissa
ilmeisesti rodeo otetaan astetta kovemmin tosissaan.
Show alkoi
tyypillisesti kansallislaululla, mitä seurasi täyden skaalan
sisäilotulitus(?!) Siis sisällä ilotulitteita. Vain Teksasissa.
Selostaja kehuskelikin, että ainoastaan Houstonissa voidaan
järjestää sellainen tuliteshow kun mistään muualta ei löydy
niin isoa hallia(?!) Mene ja tiedä, mutta upeat rakettipaketit
päästettiin ilmoille. Kansa hurrasi kun rahaa paloi ilmaan.
Siinä sitten, suut
messingillä ja tasajalkaa hyppiessä pikkutyttömäiseen tapaan,
kummasteltiin kun lännen hurjimmat lehmipojat taltuttivat hevosia,
lassosivat vasikoita, ajoivat kilpaa vankkureilla ja, tietenkin,
laittoivat härät ruotuun. Huvittavaa oli myös seurata kun
viisivuotiaat tytöt ja pojat yrittivät sinnikkäästi pysyä
lampaiden selässä. Siinä sitten kansa hurrasi kun pikkukavereilla
oli hymyillessä hampaanvälit täynnä hiekkaa kun tuli kynnettyä
putoamisen jälkeen maata. Pari tuntia meni rakettimaisesti.
Rodeon jälkeen oli
stadionilla vielä Selena Gomezin keikka. Ihan ok lopetus ja
saatiimpahan vastinetta USD 16 lipuille. Justin Bieberinkin piti
tehdä yllätys lavalle (järjestysvalvojan mukaan) mutta jäikin
hännystelemään backstagelle (selvisi myöhemmin uutisista). No,
ehkä ihan reilua antaa toisen hoitaa keikka kunnialla loppuun.
Stadionilta kun
oltiin kävelemässä pois, niin ”laittoman”tienylityksen jälkeen
poliisi huusi meidän perään, juoksi kiinni ja ripitti mitä oltiin
tehty. Esitettiin tyhmää turistia ja poliisi kertoikin, että Teksasissa laiton kadun ylittäminen on astetta kovempi rikos, mistä saa
USD 500 sakot. Onneksi selvittiin sydämen tykytyksillä kun
luvattiin ettei enää ikinä ylitettäisi tietä laittomasti.
Seuraava päivänä
olikin vuorossa legendaarinen Johnson Space Center, mikä on NASA:n
miehitettyjen lentojen valvontakeskus. Päästiimpähän myös
kurkkaamaan tiloihin, missä astronautit harjoittelevat sekä
tiedemiehet kehittelevät uutta teknologiaa. Muun muassa uusi
miehistökapseli/-alus, Orion, oli tilassa. Tarkkailtiin myös kun
tutkijat testailivat avaruusrobotin liikeratoja. Robotin sormien
liikkeet ovat kuulemma niin herkät ja tarkat, että se pystyy
kääntämään sanomalehden sivuja repäisemättä niitä.
Tekstiviestin kirjoittaminen iPhonella ilman virheitä ja
autocorrectia onnistuu kuulemma kanssa. On se jännä laite. Se
avaruusrobotti.
Orion. |
Se avaruusrobotti. |
Saturn V -raketti. |
Apollo 11 miehistö. Ja Pinja. |
Käytiin myös
vierailun aikana katsomassa Mars Project sekä Living In Space
-esitykset. Mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan, jälleen
kerran.
Houstonin jälkeen
olikin suuntana New Orleans, Louisiana, minne mentäessä yövyttiin
matkalla Lafayettessä, mistä seuraavana aamuna, ennen New Orleansia,
pysähdyttiin ekstemporee Tabascon tehtaalle. Tulipahan perehdytyttyä
tuotteen historiaan, katseltua tuotteesta videota sekä ihmetellessä
tehtaan toimintaa. Tuli myös opittua/tajuttua, että Tabasco on
maailmalla eniten nimellä kysytty chili-/pippurikastike sekä, että
tuotetta haudutetaan tammitynnyreissä.
Antti ja Drive-In automaatti. Amerikassa kaikki voi hoitaa autosta. Siis aivan kaikki. |
Tehtaanmyymälässä
päästiinkin maistelemaan koko tuoteperheen repertuaari sekä
muutamaa erikoista tabascojäätelöä. Monta namia olisi tehnyt
mieli ostaa kotiin, mutta tilan puutteen, matkatavaroiden
painorajoitusten, sekä muiden erikoisten tekosyiden jälkeen, ostin
vain Buffalo style hot sauce -kastiketta, chipotlekastiketta sekä
pihvimarinadia. Nyt on kotona sitten vajaa litra erinäisiä
Tabascosooseja kun pullot olivat noin kolmen desilitran pulloja. Pinjakin
alkoi intoilla Tabascotehtailun jälkeen, että tykkää meidän
tavasta matkustaa kun mitään sen suurempia asioita ei olla
suunniteltu eikä aikataulutettu. Ollaan vain ajeltu, tutkiskeltu
ympäristöä ja todettu, että ”katos tossa olis esim. tollanen
Tabascotehdas. Poiketaas sinne.” Näin se kyllä on. Joudun
allekirjoittamaan. Mukavaa.
Pullotus käynnissä. |
Maisteltavaa. |
New Orleansiin kun
saavuttiin, niin meitä kiinnosti kovasti paikallinen ruoka, jazz-musiikki sekä vuoden 2005 hurrikaani Katrina ja sen aiheuttamat
tulvat sekä tuhot. Kyseisen myrskyn tulvat peittivät aikoinaan 80 %
koko kaupungista.
Ennen kiertelyjä nautittiin lounas Coop's Place nimisessä ravintolassa, mistä saisi kuulemma parhaimmat jambalayat. Hetkellisen jonottamisen ja ruokalistan ihmettelyn jälkeen tarjoilija suositteli meille platteria millä pääsisi maistamaan kaikkia alueen erikoisuuksia. Alkuun tuli gumbo, jota seurasi itse platteri. Itse tykkäsin kovasti gumbosta ja jambalayasta mutta Pinja totesi sen olevan omilla ruokasijoilla hieman kärkeä alempana. Ruokailun jälkeen tutustuttiin tarkemmin ranskalaiseen kortteliin sekä ranskalaiseen markettiin. Käytiin myös ihmettelemässä josko nähtäisiin yhtään hurrikaanin aiheuttamia tuhonjälkiä joita ei enää ihan hirveästi ole näkyvillä.
Lähes koko kaupunki sijaitsee kaksi metriä merenpinnan alapuolella ja sen vuoksi myrskin ja tulvien vaikutukset olivat niin tuhoisia. Pahimmillaan vesi nousi kuuden metrin korkeuteen tuhoten monien tuhansien ihmisten kodit ja omaisuuden. Noin 1 900 ihmistä menetti henkensä ja monia ihmisiä loukkaantui. Tulvavesissä uineet alligaattorit olivat myös ongelmana ja monia uhreja ei ole vieläkään löydetty. On vaikea ymmärtää niin massiivista tuhoa. Kaupungin rannikolle onkin rakennettu valtava betoniseinämä/pato suojamaan uusilta tulvilta ja talojen perustuksia korotettu. Edellinen neljä metrinen pato murtui eikä näin ollen suojannut kaupunkia. Oli kuitenkin hieno nähdä kuinka kaupunki on jälleen kunnossa ja ihmiset vaikuttivat onnellisilta. Kiertelyjen jälkeen olikin mukavaa mennä kuuntelemaan jazzia, kierrellä ravintoloita, syödä mukavasti ja juoda hieman viiniä sekä calvadosta. Rentouttavaa.
Ennen kiertelyjä nautittiin lounas Coop's Place nimisessä ravintolassa, mistä saisi kuulemma parhaimmat jambalayat. Hetkellisen jonottamisen ja ruokalistan ihmettelyn jälkeen tarjoilija suositteli meille platteria millä pääsisi maistamaan kaikkia alueen erikoisuuksia. Alkuun tuli gumbo, jota seurasi itse platteri. Itse tykkäsin kovasti gumbosta ja jambalayasta mutta Pinja totesi sen olevan omilla ruokasijoilla hieman kärkeä alempana. Ruokailun jälkeen tutustuttiin tarkemmin ranskalaiseen kortteliin sekä ranskalaiseen markettiin. Käytiin myös ihmettelemässä josko nähtäisiin yhtään hurrikaanin aiheuttamia tuhonjälkiä joita ei enää ihan hirveästi ole näkyvillä.
Lähes koko kaupunki sijaitsee kaksi metriä merenpinnan alapuolella ja sen vuoksi myrskin ja tulvien vaikutukset olivat niin tuhoisia. Pahimmillaan vesi nousi kuuden metrin korkeuteen tuhoten monien tuhansien ihmisten kodit ja omaisuuden. Noin 1 900 ihmistä menetti henkensä ja monia ihmisiä loukkaantui. Tulvavesissä uineet alligaattorit olivat myös ongelmana ja monia uhreja ei ole vieläkään löydetty. On vaikea ymmärtää niin massiivista tuhoa. Kaupungin rannikolle onkin rakennettu valtava betoniseinämä/pato suojamaan uusilta tulvilta ja talojen perustuksia korotettu. Edellinen neljä metrinen pato murtui eikä näin ollen suojannut kaupunkia. Oli kuitenkin hieno nähdä kuinka kaupunki on jälleen kunnossa ja ihmiset vaikuttivat onnellisilta. Kiertelyjen jälkeen olikin mukavaa mennä kuuntelemaan jazzia, kierrellä ravintoloita, syödä mukavasti ja juoda hieman viiniä sekä calvadosta. Rentouttavaa.
Käveltiin myös
iltaisella täpötäydellä Bourbon Streetillä ja ihmeteltiin ihmisten Mardi Grasin
jälkeistä menoa, sillä vaikka pääpäivä oli ollut tasan viikkoa aiemmin,
eli 4.3., niin ihmisillä oli vauhti päällä. Onhan se ymmärrettävää koska jälleen kun oli tiistai, niin kyllähän rasvatiistain
jälkeisiä fiiliksiä voi vielä viikon jäljessä juhlia ;)
New Orleansin
jälkeen matka jatkui rennokkaasti kohti Kennedy Space Centeriä,
mitä ennen pysähdyttiin muun muassa Mobileen herkuttelemaan The Brick Pit:iin sekä jäätin yöksi Tallahasseeseen sekä Tampaan.
The Brick Pit. |
Orlandon
viereiseen Titusvilleen
päästyämme oli alkuperäisenä suunnitelmana olla kaupungissa
kaksi päivää ja kaksi yötä, joista toisena päivänä käytäisiin
ihmettelemässä itse avaruuskeskusta ja toisena yönä pitäisi katsoa
avaruusraketin laukaisu. Harmiksemme laukaisu siirrettiin meidän
tulopäivänä(!) kuun loppuun säiden takia. Hittolainen! Laukaisun
näkeminen olisi ollut hieno päätös avaruusasemakierrokselle mutta
minkäs säiden valtiaalle voit. No, suunnitelma muuttui
yhdeksi yöksi ja yhdeksi päiväksi silläkin perusteella, että
Titusvillessä oli vanhojen lentokoneiden ilmashow sekä
moottoripyöräviikot. Eikä kahta ilman kolmatta, niin bonuksena
Floridassa oli vielä koulujen spring break, joten jokainen asuinmuoto
oli aivan täynnä ja älyttömissä hinnoissa. Esimerkkinä normaali
USD 45 motellihuone maksoikin nyt USD 145.
Itse avaruuskeskus
olikin aivan mieletöntä huumaa. Rakettia raketin perään sekä
erinäistä historiaa aina aikojen ensimmäisistä 1600 -luvun
rakettimalleista tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Otettiin vielä
lisäksi Close-Up Tour laukaisualustoille, jossa päästiin
ihmettelemään läheltä 39A sekä 39B alustat. Kyseiseltä
A-alustalta ammuttiin muun muassa kaikki Apollo lennot. Oli
sykähdyttävää seistä ja ihmetellä polttoaineen muodostamia
jäännöksiä samalla kun kuvitteli eteensä Saturn V -raketin
jyrisemässä kohti korkeuksia. Alustoja aiotaan käyttää/hyödyntää tulevaisuuden laukaisuissa ja niitä ollaankin jo niihin uudistamassa (katso wikipedian SLS).
Nähtiin tourilla myös
alligaattoreitakin sekä pysähdyttiin Apollo-Saturn V -keskukseen
katsastamaan tämän reissun toinen Saturn V -kuuraketti. Yksi nähtiin
jo Houstonin keskuksessa. Tourin jälkeen oli vuorossa Atlantis, avaruussukkula, mikä on sijoitettu yhteen alueen halleista. Ja kyllä hitto
Amerikkalaiset show:n osaa tehdä. Ennen sukkulaa katsotaan
sukkulasta kertovaa videota ja kaikkien audiovisuaalisten päräytysten
jälkeen edestä yhtäkkiä nouseekin seinä ja siinä lepäilee itse
sukkula. Komea laite kaiken kaikkiaan. Atlantiksen jälkeen olikin
vuorossa astronautin luento. Sam Durrance kertoi omista STS-35 ja
STS-67 lentojen kokemuksistaan sekä siitä kun hän oli rakentamassa
Hopkins Ultravioletti teleskooppia (HUT) ja sen viemisestä
avaruuteen. Hän myös kuvaili, tai ainakin yritti kuvailla, sitä
sykähdyttävää näkyä minkä maapallo luo avaruudesta käsin.
Olikin liikuttavaa katseltavaa kun 71 -vuotias oli vieläkin niin
innoissaan ja liikuttunut siitä mitä näki 24 vuoden takaisella
lennollaan. Luento päättyi yhteiskuviin ja kättelyihin. Mukava
herrasmies kaiken kaikkiaan.
Vehicle Assembly Building (VAB). |
39A. |
39A ja fani. |
39A. |
Saturn V -raketti. |
Kuuauto. |
Apollo 14 -moduuli. |
Atlantis, avaruussukkula. |
Sam Durrance. |
Itse keskuksessa on
kuitenkin niin paljon nähtävää, että meiltä jäi muun muassa
kaksi IMAX esitystä kokonaan näkemättä. Hubblesta sekä
avaruusasemasta kertova 3D elokuva jäi nyt toiseen kertaan mutta se
ei sinänsä harmittanut, sillä kaikki digitaalisessa muodossa oleva
aineisto on, periaatteessa, mahdollista nähdä myös muualla/kotona.
Mutta itse astronauttia tai jotain muuta fyysistä ei, tai ainakin
pienemmällä todennäköisyydellä, tule näkemään. Kennedy Space Centerin jälkeen käytiin vielä pikaisesti katsastamassa Astronaut Hall of Fame, mikä sisältyi lipun hintaan ja oli vajaan kymmenen
kilometrin päässä itse keskuksesta. Tämän jälkeen olikin aika
hypätä auton rattiin ja ottaa suunta kohti Jacksonville, Floridaa,
mikä pohjoispuolelle jäimme kahdeksi yöksi erääseen motelliin.
Toinen päivä menikin mulla puhtaasti blogia kirjoittaessa sekä
Pinjan shoppailukuskina ollessa. Rentouttavaa siis :)
Tästä lähdetään huomenna Charlestoniin, Etelä-Carolinaan, missä vietämme muutaman yön shoppaillen ja rentoutuen ennen Charlotteen, Pohjois-Carolinaan, siirtymistä, missä taas vietämme viikonlopun Pinjan äidin serkun luona. Mukavaa tiedossa!
Sieltä onkin maanantaina 24. päivä lento, ja minnekkäs muualle kuin New York City, baby!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)